Rakas päiväkirja …

Rakas päiväkirja …

Mieleeni nousee ihania muistoja, kun ajattelen rakasta päiväkirjaa. Opiskeluaikani vietin kielen koukeroiden parissa, humanististen haaveiden luolassa sekä kieltä, kirjallisuutta ja runoutta ryhmässä rakastaen. Kaveriporukkani koostui kielen rakastajista, kirjallisuuden tutkijoista. Voitte siis kuvitella, kuinka keskustelimme palavasti Humus-kuppilassa yleensä ajankohtaisesta kieliongelmasta tai opiskeltavan aiheen kinkkisestä teemasta.

Kun päiväkirja-sanaa ajattelee, mieleen nousevat juuri luentopäiväkirjat sekä matkapäiväkirjat. Muistan ihanan esimerkin yhdeltä opiskelijatoveriltani, Myry Voipiolta, kuinka hän kirjoitti erään matkapäiväkirjan. Hän käytti jokaisen päivän alussa lausahdusta, rakas päiväkirja. Hän halusi tehdä sen hieman toisella tavalla, huomiota herättäen. Toisaalta hän kai halusi, että päiväkirja ei hukkuisi sinne muiden samanlaisten joukkoon. En ole varma, oliko tämä totta vai suunnitteluvaihetta vasta. Sen voi vain Myry vahvistaa.

Tänään 22.9. juhlitaan (ainakin jossakin) rakkaan päiväkirjan -päivää. Olen pitänyt päiväkirjaa siitä asti, kun opin kirjoittamaan. Niiden sisällöt ovat vaihdelleet paljon. Aluksi ne olivat vain lyhyitä tarinoita päivästä, mitä hyvää siinä oli, mitä huonoa siinä oli ja miten kehittäisin jotakin palavaa ongelmaa, johon olin päivän aikana törmännyt. Huomatkaa – kehittäisin… Naurahdan aina näille huomioille. Olen ollut pienestä asti se henkilö, joka katsoessaan ongelmaa ei jää toimettomaksi, vaan yrittää keksiä ongelmalle ratkaisun.

Teini-ikää kohti mennessä päiväkirjojeni sivuille alkaa ilmestyä leikkeitä sanomalehdistä, tarinoita Teksti-TV:n nuoriso- sekä kirjekaveripalstalta ja tietysti kuvia ja sydämiä lempibändini laulajasta. Aika tavallista? Lisäksi oli tullut kuunneltu Salovaara show’ta sekä niitä ihania kappaleita. Ongelmiksi olin nostanut näitä: miksi kasetin tila loppuu niin nopeasti ja miksi pitää puhua kappaleiden päälle.

Lukiossa ilmeisesti päiväkirja on muuttunut päivyriksi. Olin käyttänyt aika tarkasti hyväksi kaikki sivutilat noissa pienissä päivyreissä, kun olin suunnitellut aikatauluani sekä elämääni. Lisäksi silloin taisin innostua jo kirjoittelemaan asioita ennemmin sähköisesti kuin vain käsin.

Miksi kirjoittelemme päiväkirjoja?

Hain asiasta tietoa päivän kunniaksi ja törmäsin Jyväskylän yliopiston sivuilla lyhyeen tutkimukseen päiväkirjan funktiosta. Koostan tähän alle pääkohdat, miksi kirjoitamme päiväkirjaa.

Yleisimmät syyt, miksi kirjoitamme päiväkirjaa, liittyvät itseilmaisuun, tiedon prosessointiin, muistiin ja mielihyvään.

Päiväkirjalle voimme kertoa suoraan tunteistamme, ajatuksistamme luottamuksella ja peloitta. Kun puramme ajatuksemme paperille, puramme sen myös pois mielestämme. Jos lopuksi poltamme kirjoituksemme tai hävitämme sen näkyvästi, samalla voimme ajatella, että se on myös pois mielestämme.

Päiväkirjan avulla voimme myös pohtia ja prosessoida kuulemaamme, oppimaamme tai muuta pohdiskelua vaativaa asiaa. Voimme käydä vapaasti läpi erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja. Kirjoittamista voisi ajatella siis eräänlaiseksi terapiaksi.

Mitä muistiin ja mielihyvään tulee, kirjoitamme päiväkirjaa jäsentääksemme elämäämme. Voimme palata historiaan ja hetkeen sekä kokea sen uudelleen. Löysin nykyisestä päiväkirjastani mm. seuraavanlaisen pätkän, jolla voin aina elää sen saman tunnetilan uudelleen:

”… otin muutaman kihahduksen kiukaasta ylleni ja lähdin kävelemään kohti järveä. Laiturilta astuin alas viileään veteen ja varpaani upposivat pehmeään pohjahiekkaan. Askel kerrallaan kävelin pois rannan antamasta turvasta kohti aavaa ulappaa. Vesi hiveli pohkeita ja polviani, hiljalleen nousten korkeammalle, minä vajoten pinnan alle. Ympärilläni lenteli sudenkorentoja, vesi oli tyyni, ja liikkeeni aiheutti veteen pieniä poimuja. Katselin maisemaa. Oikealla puolellani näin punertavan auringonlaskun ja vasemmalla tunturin kaukaisuudessa. Maailma oli äänetön, tyyni ja rauhallinen. Tulin viimein kohtaan, missä syvänne sukeltaa tummana pinnan alla. Mietin hetken ja pulahdin veteen. Viileä vesi hiveli kehoani rauhoittavasti pessen pois kaiken sen turhan painolastin iholtani, mielestäni, ja antoi virkeyden tunteen, jollaista en ole taas vähään aikaan kokenut. Tuntui kuin koko järvi olisi minun ja vain minun. Kiersin takaisin rantaa kohti. Uimavahtini seurasivat rannalta tekemisiäni haukkuen ankarasti ja vaativasti. ”Tule takaisin, tule takaisin!” Nousin vedestä ja lähdin kävelemään kohti rantaa, saunaa, lämpöä. Saunassa heitin taas useamman löylyn, mutta mieleni vei takaisin järveen ja siihen tunteeseen, kun kävelet sinne – järven lempeään syleilyyn. Tein sen uudelleen – sukelsin veteen taas alkuleikin jälkeen, ja jälleen ihoni ja mieleni kokivat puhdistuksen. Tunne vahvistui joka kerta. Viimeisellä kerralla jäin kellumaan veteen selälläni, katselin taivasta, puolikasta kuuta ja nautin siitä luonnosta, hiljaisuudesta ja elämän äänistä. Katselin, kuinka varpaani kelluivat pinnan päällä. En olisi halunnut pois. Oliko pakko poistua? Vedessä oleminen teki oloni kevyeksi, helpoksi – kuin joku olisi halannut minua…”

Päiväkirjakerronnasta voimme ottaa myös viestintämalleja sisältöihimme työelämässä. Kun kirjoitamme päiväkirjaa, ajattelemme tietoisesti lukijaa. Sama idea saisi kantaa myös ”julkiseen” viestintäämme. Kun kirjoitamme mitä tahansa tekstiä, meidän tulisi aina ajatella vastaanottajaa – kuka lukee viestini, kenelle se on tarkoitettu, mitkä asiat kiinnostavat häntä. Kun ajattelemme vastaanottajaa, huomaamme myös, millaista sanastoa meidän tulisi käyttää, mitkä termit ovat keskiössä ja mitä termejä me emme saa missään nimessä käyttää. Mistä lukija pitää, mitkä asiat kiinnostavat häntä ja mitkä asiat loukkaavat tai haavoittavat vastaanottajaa?

Päiväkirjamainen kerronta on avaavaa, selostavaa ja tarinallista. Kun kirjoitamme päiväkirjamerkintää, ajattelemme jo tietoisesti, että vastaanottaja ei tiedä asiasta yhtään mitään. Siksi kirjoitamme aiheesta yksityiskohtaisesti ja selostavasti. Työelämässä tällaisen huomioiminen on kultaa. Kun avaamme viestimme tarkoituksen alussa selkeästi vastaanottajalle, säästymme turhilta kysymyksiltä tulevaisuudessa. Työelämäviestinnässä tulisi myös ajatella käsillä olevaa asiaa useammasta näkökulmasta. Tähän päiväkirjan opit ovat omiaan myös, koska usein pohdimme kirjoituksissamme käsiteltyä aihetta monipuolisesti monelta katsantokannalta.

Päiväkirjakirjoittaminen on kohteliasta ja huomioivaa. Päiväkirjassa voi huomata esimerkiksi ilmaisuja: ”Anteeksi, että en ole kertonut tästä aiemmin.” ”Pahoittelen, että joudut nyt kuuntelemaan tätä purkausta/valitusta/paasausta.” Olemme kohteliaita päiväkirjapersoonalle, varomme loukkaamasta häntä. Työelämäviestinnässä kaivataan samanlaista yhteisymmärrykseen pyrkivää ja huomioivaa otetta. Meidän tulisi kehua ja kiittää silloin, kun sille on aihetta. Lisäksi meidän tulisi osata pahoitella virheitämme, epäkohteliaisuuttamme tai muuta väärää toimintatapaa. Nämä ovat asioita, jotka usein unohtuvat viesteistämme.

Hyvää rakkaan päiväkirjan päivää!