Viestintä kaipaa tekijöitä

Viestintä kaipaa tekijöitä

”Pistetään verkkosivut pystyyn, siirretään nuo turhat puhelinvastaajat pois ja siirrytään digiaikaan. ATK-tuki osaa hoitaa tekstit verkkoon.” Ihania ja tuttuja lauseita, eikö? Tuolla tavalla viestinnälle ja selkeille ohjeistuksille kävi, kun astuimme digiaikaan. Yleisin vastaus avunpyyntöön on: ”Katso verkkosivuilta. Siellä ne kaikki tiedot ovat.”

Olen pohtinut viime aikoina, mikä merkitys verkkosivuilla on nykyaikana. Mitä ne vastaavat, kun ajatellaan aikaa ennen digiä, verkkosivuja? Kyselin asiasta tutuilta ja tuntemattomilta. Vastauksia sateli paljon. Kun asiaa tarkastellaan yrityksen kautta, verkkosivut vastaavat sitä erinomaisesti työnsä hoitavaa sihteeriä siellä tiskin takana: hänellä oli kaikki yrityksen tieto takanaan  ja hänellä oli vastaus kaikkeen. Ei ollut asiaa, mihin hän ei olisi tiennyt vastausta. Hän oli keskittynyt tietotyöläinen, viestinnän eräänlainen tietopankki ja toimeksiantaja. Kuka hoitaa toimen nykyään? Verkkosivut kyllä, mutta entä ne sisällöt ja sen, että ne vastaavat aikaa? Kun luomme sivut, jätämme ne yleensä siihen, ja päivitys jää vähän kuin ns. muulle ajalle.

Kun ajatellaan painettujen julkaisujen kultakautta, kirjat sisälsivät kaiken tärkeän tiedon. Niitä käytettiin, koska painettu sana oli oikeaa asiaa. Nykyään kirjat ovat osin siirtyneet myös sähköisiksi. Tietoja niiden sivuilla on helpompi muokata uudelleen, päivittää, rakentaa ne vastaamaan nykyajan tarpeita ja muutoksia. Aiemmin koko painos piti muuttaa ja julkaista uudelleen. Työ oli tarkkaa ja turhiin virheisiin ei ollut varaa. Tiedot piti tarkistaa, että iso raha ei menisi hukkaan yhden pienen virheen takia. Verkkosivujen tekstit ovat samanlaisia – niiden pitäisi elää ympäristön mukana. Jos yrityksestä on vähennetty pois ne viestinnän tekijät, ketkä päivittävät verkkosivut? Kuka tuottaa yrityksessä ne sisällöt? Kuka vastaa päätoimenaan, että talosta ulos annettu tieto on oikeaa ja tarkistettua?

Tänään uutisissa julkaistiin eräs artikkeli kuin tilauksesta: Pelastuslaitos vaikenee myrskyn tullessa – valmiuspäällikkö: ”Viestintä ei ole edes lapsenkengissään”. Kannattaa tutustua. Artikkelissa nostettiin muutama tärkeä seikka esille: Kuka vastaa tiedottamisesta? Kuka vastaa kriisiviestinnästä? Voiko kriisiviestinnän hoitaa Facebookissa? Entä muissa sosiaalisen median palveluissa? Artikkelissa viitattiin Johanna Franzénin tekemään kirjoitukseen aiheesta. Tekstissään Franzén nostaa juuri sen yleisen huomion esille – viestintä kaipaa tekijöitä, mutta myös resursseja eli rahoitusta. Mistä löytyvät rahat viestintään?

”Viestintä ei ole pelastustoimintaa johtavan tai tekevän henkilöstön hommaa. Se on ennen kaikkea tukitoiminto, jonka tehtävä on taata työrauha tekijöille sekä riittävästi tietoa omalle henkilöstölle, sidosryhmille ja kansalaisille. Viestintä on suorittavaa työtä, joka tarvitsee omat tekijänsä, osaamisen, välineet, hälytysjärjestelmät ja välillä myös niitä paljon pelättyjä ylityötuntejakin. Poliisi on jo ajat sitten ymmärtänyt tämän: heidän organisaatioonsa kuuluvat tänä päivänä niin some-osaajat, laitosten tiedottajat kuin myös kansallinen kriisiviestinnän valmiusryhmä. Missä ovat nämä tekijät pelastustoimessa?” Johanna Franzén

Uskon, että tämä ongelma on yleinen myös monessa yrityksessä. Viestintään ei ole varattu varoja, vaan ajatellaan, että tiedottamisen tekevät kaikki omalla ajallaan. Minä ainakin haluan tehdä töitä yrityksen toimivan viestinnän eteen. Olen valmis, tulkaa ja napatkaa. Tiedättehän, mitä tapahtuu, kun viestinnälle ei ole osaavia tekijöitä, yhteistä suunnitelmaa tai toimintamallia eri tilanteisiin? Se leviää käsiin. Tervetuloa Translate.com-palveluun. Huomasittehan sen uutisen tänään myös?