Sisällöt monipuolisiksi

Sisällöt monipuolisiksi

Olen nyt puoli vuotta osallistunut OAMK:n StartFactor-koulutukseen. Upea ryhmä aloitteleville naisyrittäjille, koska koulutuksessa tulee aika rennosti selville se, mitä yrittäjyys vaatii ja millaisia asioita on otettava tällä matkalla huomioon. Tämän matkan aikana olen saanut aika paljon itsevarmuutta, koska olen huomannut, että tekemäni asiat ovat olleet oikeita ja toisaalta olen myös oppinut, mihin asioihin minun tulisi kiinnittää huomiota.

Viime kerroilla olemme keskustelleet porukassa brändäyksestä, markkinoinnista ja myynnistä. Miten lisäämme tietoisuutta palveluista, miten markkinoimme ja miten nimenomaan myymme palveluitamme? Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että sinulla on selkeä kuva tuotteistasi ja kohderyhmästäsi. Jep… Jep… Jep… Tuttua kauraa – jokainen omatoimiopas sanoo samaa. Olenkin rakentanut kohtuullisen selkeästi nuo asiat – mieleeni. En tosin sivuilleni … vielä.

Ryhmäsparrauksessa on voimaa

Viime vuoden puolella kävimme eräässä ryhmäsparrauksessa lävitse yhdessä, miten kertoisimme palveluistamme. Jokainen lähti hommaan sillä ajatuksella, että porukka vinkkaa, mitä kunkin pitäisi tehdä, että saisi kasvatettua näkyvyyttää tai mikä olisi se yksilöllinen valtti tai mikä oli silloin se ydinongelma, joka vaivasi ja johon ryhmä voisi antaa apuja. Rakastin tuota! Olin ihan elossa, kun sain kertoa, miten toiset ryhmäläiseni voisivat kehittää palveluitaan, kehittää näkyvyyttään ja kehittää markkinointiaan. Millaisia ominaisuuksia heidän tulisi korostaa ja nostaa esiin? Olin ihan liekeissä… Ehkä silloin takaraivooni uppoutui ajatus, että haluan olla enemmän avuksi kanssayrittäjilleni. Antaa ulkopuoliset silmät käyttöönne, että voitte kehittää palveluitanne niin, että ne vastaavat asiakkaan tarpeisiin paremmin. Millaista toimintaviestintää yritys kaipaa, miten viestimällä yritys nousee esiin massasta ja samalla haluan myös kertoa, että: ”Hei! Olen Henna. Olen viestintäkonsultti sekä sisällöntuottaja. Voin kertoa teille, mitä kaipaatte ja lisäksi voin tehdä tätä viestintää teille.” Eikö ole upeaa?

Kun oma vuoroni tuli, olinkin sitten erilainen. En hakenut positiivisuutta, en hakenut iloisia ajatuksia, en hakenut mentaalivalmennusta. Ei… Puukotin itseäni selkään ja annoin kanssaryhmäläisilleni tehtävän kertoa, miksi palveluitani ei kaivata. Kaikki katsoivat minua silmät pyöreinä. Osalla oli suu ammottavan selällään. Kouluttajakin hieman nieleskeli. Kuitenkin, kuitenkin jokaisen kynä alkoi sauhuta ja jokainen kertoi minulle, miksi minun palveluitani ei kaivata. Vaikka silloin ei näyttänyt siltä ja pyrin vakaasti peittämään todelliset tunteeni, olin onnessani! Sain todella hyviä vastauksia avukseni, kun pohdin, mitkä ovat ydinesteeni ja tyypilliset tulevien asiakkaitteni vastalauseet.

Miksi siis hankkia sisällöntuotanto ulkopuolelta?

Valitettavasti en käy tässä lävitse kuin yhden perustelun  ryhmäläisiltäni ja vastauksen siihen. Eli vaikka ajattelet noin, miksi sisällöntuotanto kannattaa kuitenkin hankkia Hennaksilta.

Yksi ryhmäläiseni kirjoittikin seuraavasti:

”Et voi tietää minun toimialastani.”

Niinpä niin. Sehän tosiaan varmasti useimmilla pyörii mielessä. Tähän on kuitenkin helppo vastata. Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta tiedonhaku- ja lukutaito ovat tässä päässä kohdillaan. En voi sanoakaan niin, että olisin alasi asiantuntija ja tekijä, mutta työtäni on selvittää ja hahmottaa asia. Siihen tarkoitukseen myyn aina viestintäkartoituksen. Palvelumuotoilemalla saan aika nopeasti selville, mikä on tuotteesi, kohderyhmäsi ja kanavat, joilla heidät tavoittaa.

Tällä tavalla minä teen kaiken sen työn, mikä olisi ollut sinun vastuullasi, minä rakennan sinulle selkeän kuvan siitä, mitkä ovat sinun tapasi erottua. Miten voin auttaa sinua nousemaan esiin merkityksellisen sisällön voimin? Tämä on sitä toimintaviestintää, jossa haluan nimenomaan auttaa Sinua.

Saanhan tehdä niin?