Miten yritysesittely tulee rakentaa?

Miten yritysesittely tulee rakentaa?

Perjantaina oli ensimmäinen kerta, kun pidin 10 minuutin mittaisen yritysesittelyn palveluistani tarkemmin. Valmisteluun meni pari päivää, ja sisältöjä piti oikeasti ajatella, mitä tarkalleen haluan esitellä. Minulla oli kolme mahdollisuutta: 1) Rakennan ohjeistuksen, miten kirjoitetaan esim. blogikirjoitus, ja sen jälkeen kerron vähän yrityksestäni, 2) esittelen osaamistani selkeästi palanen kerrallaan ja lopuksi kerron asiakkaistani tai 3) esittelen vain erilaiset asiakaskokemukseni yksi kerrallaan, mitä olen tehnyt, mitä piti huomioida ja miten se onnistui. Lopulta päätin, että tapa 2 on sittenkin se paras vaihtoehto. Samalla ajattelin ohjeistaa myös teille, miten yritysesittely rakennetaan.

 

Esityksen yleisönä oli yhteistyökumppaneita ja mahdollisia uusia asiakkaitani. Esityksen kestoksi oli määrätty vain 10 minuuttia. Onneksi en joutunut ensimmäisenä pitämään esitystä, vaan sain katsella ryhmäläistemme esityksiä muutaman viikon ajan, miten he osaavat esitellä yrityksen ja mitä he korostavat yrityksensä tärkeimpiä asioita. Keräsin ylös esimerkkejä, miten oma esitykseni erottuu näistä. Kaikilla näillä aiemmin esityksen pitäneillä oli helpompaa, koska heillä oli selkeä tuote, jota he esittelivät. Minä taas myyn itseäni ja osaamistani, joten esityksessä korostamani asiat ovat hieman erilaista. Se, miten tuon oman taitoni esille, oli siis tarkasti pohdittava. Kerronko taustoista, kokemuksesta, koulutuksestani vai jostakin muusta?

Esityksen sisältö – Hennaksi

Päätin lopulta lähteä liikkeelle konkreettisesta esittelystä eli ”Hennaksi on yhden naisen viestintätoimisto, joka suunnittelee ja tuottaa persoonallista ja asiakaslähtöistä viestintää.” Vaikka inhoan sanaa toimisto, aukeaa toimintani sen kautta selkeästi kuuntelijoille. Otin tavaksi esitellä asiat yleisestä yksityiskohtiin, joten sanasta viestintä oli helppo lähteä liikkeelle.

Toisella kalvolla kerroin hieman siitä, kuka siellä Hennaksi-termin takana oikein toimii ja kuka tekstejä tuottaa Hennaksi. Kerroin aluksi koulutus- ja työhistoriastani. Korostin, että olen suomen kielen ammattilainen, osaaja ja kirjoittaja, joka on toiminut 10 vuotta äidinkielen ja viestinnän lehtorina ammatillisella puolella eli olen siis opettanut sitä, mitä myyn.

Seuraavaksi nostin esiin sen, mitä teen. Korostin, että teen asiakaslähtöistä viestintää yrityksen tarpeisiin. Tärkeintä mielestäni on saada kiinni yrityksen ideasta ja siten ymmärtää, miten jokaiselle viestille saa rakennettua kohderyhmäänsä puhuttelevan sisällön. Usein juuri asiakkaani kysyvät ensimmäisenä, miten voit tietää alastamme, miten osaat muka kirjoittaa näistä asioista? Oikeasti se on juuri työtäni selvittää ja oppia tuntemaan. Opettaessani ammatillisella puolella jouduin aina opiskelemaan myös alan ennen kurssin aloitusta – mitkä asiat nousevat esiin milläkin alalla, mihin keskityn ja minkä saan jättää toissijaiseksi.

Lopuksi täsmennin, että teen muutakin kuin oikoluen. Työtäni on tuottaa monipuolisesti erilaisia tekstejä yrityksen palvelukseen: mm. sosiaalisen median julkaisut, verkkosivujen tekstit, yritystarinat, blogit, tuotekuvaukset ja tuoteselosteet, uutiskirjeet ja automaatiot, mainostekstit, lehdistötiedotteet, rekrytointiviestinnän – hakukoneystävällisesti.

 

”Hyvin suunniteltu viesti
tarinallistaa yrityksen palvelut asiakkaan suuhun sopivaksi,
tarpeita kutitteleviksi ja mielikuvia herättäviksi.”

Näiden osioiden jälkeen lähdin esittelemään palveluni, mitä Hennaksi oikeastaan tekee ja millaisia palveluita tarjoan. Kiteytettynä Hennaksi on yrityksen tarvitsema digitaalisen sisällöntuotannon ammattilainen. Hennaksi tulee avuksi, kun yrityksellä on vaikeuksia pitää nettisivuja hengissä tai markkinoida osaamistaan. Varmistan, että yrityksen viestintä toimii, verkkosivuilla on säännöllisesti uutta sisältöä ja elämää sosiaalisessa mediassa, myös loma-aikoina. Se on mielestäni aika hyvin kiteytetty ja esityksessä se toimi. Lisäksi nostin esiin yksitellen palveluni, joita ovat viestintäassistentti, viestintäkoordinaattori ja viestintäkonsultti. Tulen avuksi joko yksittäisen työn tekemisessä tai sitten jatkuvalla sopimuksella pidemmäksi aikaa.

Sen jälkeen olikin helppo esitellä tekemiäni töitä ja samalla myös kommentteja ja kehuja, joita olen saanut. Vaikka esityksen aikana oli hieman teknisiä vaikeuksia, se ei haitannut. Jotenkin huomasin taas, että tällainen pidempi esiintyminen on ehkä juuri se minun juttuni – tämäkin oli kuitenkin opetustilanne omalla tavallaan.

Miten yritysesittely rakennetaan?

Usein yritysesittelyssä tehdään se virhe, että hypätään suoraan kalvopohjalle ja aloitetaan niiden rakentaminen. Silloin huomio keskittyy ennemminkin siihen ulkoasuun kuin sisältöön. Yritysesittelyssä mielestäni tärkeintä on juuri sisältö, ja sitä ei missään nimessä tule unohtaa.

Mielestäni hyvä rakenne on juuri käyttämäni:

  1. Esittele aluksi lyhyesti yrityksesi toiminnan ydin ja toimiala.
  2. Kerro lyhyesti yrityksesi historia ja kerro taustoistasi.
  3. Kerro sen jälkeen palveluistasi ja toiminnastasi. Kannattaa antaa palvelulupaus tässä vaiheessa.
  4. Kerro esimerkkejä asiakkaistasi ja tekemistäsi töistä.
  5. Anna yrityksen yhteystiedot sekä tee toimintakehoitus.

 

Tämä sisältö on helposti otettavissa esimerkiksi liiketoimintasuunnitelmasta. Kun olet luonut tekstit, voit aloittaa kalvon rakentamisen. Tärkeimmäksi kohdaksi nousee silloin se, kuinka paljon aikaa on käytettävissä ja paljonko aikaa yhden kalvon käsittelyyn kuluu. Esimerkiksi omassa yritysesittelyssäni käytin ensimmäiseen ja viimeiseen kalvoon yhteensä noin minuutin ja loppuihin aika jakaantui tasaisemmin eli noin 3 minuuttia/kalvo.

 

Henna Eklund | Sisällöntuottaja ja viestinnän ammattilainen (Oulu, Finland)