Vinkkejä työnhakuun ja yrittäjän arkea | Hennaksi

Vinkkejä työnhakuun ja yrittäjän arkea | Hennaksi

Tämä viikko on ollut varsin moninainen ja en ole oikeastaan tehnyt töitä yhdessä paikassa koko viikkoon. Nyt. Viimein. Istun tukevasti kotisohvallani ja nautin aamukahvia. Pyykkikone pauhaa kaukana kylpyhuoneessa. Aamiainen on syöty, koirat on syötetty. Miehenikin lähetin matkaan hetki sitten. Nyt voin keskittyä jälleen omaan hommaani, blogikirjoittamiseen sekä seuraavien viikkojen aikataulutukseen: mitä pitää olla valmiina, kenelle pitää olla valmiina ja milloin.

Uutta oppimassa, vanhaa päivittämässä

Alkuviikon päivistä tiistai on yleensä se hektisin. Tällä viikolla kävin Verkkoasemalla kuuntelemassa heidän pakettiaan, mitä moderni markkinointi on ja mitä on social selling. Riikka ja Tiina olivat rakentaneet viihtyisän paketin, jossa oli sitä fiilistä. Oli kiva seurata, mitä kaikkea he olivat mukaan mahduttaneet. Olen omasta mielestäni juuri se sisältöjen suunnittelija, sisältöjen tekijä ja yrityksen osaamisen esiintuoja. Se, että tässä tuotiin esiin myös teknistä puolta, oli mielestäni plussaa. Osan olen osannut ajatella, mutta osasta sain taas checklistalleni lisättävää. Niiden kimppuun pitää hypätä viikonloppuna. Elämä on oppimista sanojaan, ja erään ihailemani Jarin sanoin vapaasti: ”Paras oppi tulee, kun vanhan tiedon päälle tulee edes murunen uutta.” Sen osaa yhdistää helpommin aiemmin oppimaansa. Tuli jotain sellaista, mitä pitää huomioida.

Työhakemukset, CV:t ja LinkedIn

Kevät on muutoksen aikaa. Koulut loppuvat ja kesäkiireet alkavat. Kouluihin hakeminen on kuumimillaan ja samoin mielessä pyörivät suunnitelmat, mitä ensi vuonna tekee. Opiskelijoilla kesätöiden hakeminen on ajankohtaista. Totuin tähän sykliin opettajatyössäni ja kevät meni aina jotenkin ns. siivillä. Nyt yrittäjänä on toinen seikka. Viime vuonna yrittäminen ja kokeilu oli kuumimmillaan, joten en varsinaisesti huomannut kevättä. Nyt olen huomannut kevään, olen huomannut muutokset työsyklissä.

Törmäsin LinkedInissä keskusteluun, missä pohdittiin sitä, voiko ulkopuolinen luoda CV:n, kirjoittaa työhakemuksen tai rakentaa LinkedIn-profiilin. Vastasinkin keskusteluun, että mielestäni voi. Olen tehnyt sitä ja olen opastanut. En ole kirjoittanut täysin kokonaan kaikkea, vaan olen aina työstänyt asiakkaani kanssa yhdessä ne valmiiksi. Asiakas tulee tuntea ja hänen toiveensa tulee huomioida. Millaisia asioita nostetaan esiin, millaisia taitoja korostetaan? Lisäksi hakemuksessa tulisi aina huomioida myös työntekijää hakevan organisaation toiveet. Miten saamme täytettyä ne asiakkaamme taidoilla? Millainen ongelma työntekijää hakevalla organisaatiolla on, ja miten asiakkaani voi sen ongelman ratkaista? Kun nuo huomioi terävästi hakupapereissa, niistä tulee mielenkiintoiset ja huomiota herättävät.

Samaa aihetta käsitteli omalla tavallaan tämän kuun #UKKOtuokio Twitterissä. Aiheena oli kesätyöt. Minusta on ihanaa, kun minut kutsutaan aina mukaan. Oli taas virkistävää olla mukana ja siellä pyörivät nämä samat asiat. Aluksi lähdettiin liikkeelle siitä, mitä hyötyä kesätöistä on, ja lopulta oltiin hakemisprosessissa. Siellä korostui sama asia, miten tuoda oma osaaminen kiinnostavalla tavalla esiin. Miten erottua joukosta? Miten tulla valituksi?

Loppujen lopuksihan asian ratkaisee aina työhaastattelu. Siellä todellinen persoona tulee aina esiin lopulta. Työhakemus, CV ja LinkedIn-sivu ovat siis aika lailla sama homma kuin verkkosivutkin. Jos jokainen yritys tekisi itse omat verkkosivunsa, millaisia sivustoja meillä olisikaan? Iso osa yrityksistä on ostanut verkkosivut ulkopuoliselta taholta. Niiden sisällöt ovat usein hyvin yleisluontoiset ja persoonattomat. Tärkeimmäksi nousee ensivaikutelma eli sivustot näyttävät näteiltä ja sieltä löytyvät helposti yhteystiedot. Kun sivut ovat houkuttelevat, mahdollinen asiakas ottaa yhteyttä. Samoin on työhakemuksen kanssa. Jos hakemus on houkutteleva, haastattelukutsu saattaa tulla.

Näistä aiheista inspiroituneena, tässäpä pari vinkkiä siis työhakuasioiden kanssa pyöriville. 

  1. Lähde aina liikkeelle hakuteksteistä. Tutustu hakuteksteihin, joihin voisit hakea tai voisit tulevaisuudessa hakea: Millaisia taitoja siellä nostetaan esiin? Millaista sanastoa (tittelit, työtermit, verbit jn.) käytetään?
    • Onko hakuteksti selostava ja monipuolinen vai onko se vain peruskuvaus siitä, millaista ihmistä haetaan?
    • Kerää ylös kaikki huomaamasi tieto eli kerää ylös termejä, asiasanoja ja titteleitä.
  2. Rakenna kartta osaamisestasi. Rakenna ns. raaka versio persoonastasi.
    • Millainen olet ihmisenä? Arvot? Taidot? Osaaminen? Kiinnostuksen kohteesi ja luonteenpiirteesi?
    • Pohdin sen jälkeen, millaisiin työtehtäviin niistä olisi apua?
    • Yhdistele osaamisesi hakuteksteissä esiintyneisiin tarpeisiin. Mitä olet oppinut aikaisemmissa töissäsi ja miten tämä oppi voisi täyttää tämän tarpeen?
  3. Rakenna myös jonkinlainen suunnitelma tavoitteistasi. Tuliko hakuteksteissä vastaan taitoja, joita haluat vahvistaa, kehittää tai opetella?
    • Kerää ylös ne asiat, mitä haluat oppia ja mitä voisit kehittää?

 

Näiden jälkeen sinulla on pohja, josta saat varmasti aikaiseksi hakemuksen ja osaat perustella, miksi juuri sinä olet oikea valinta tai miksi heidän tulisi kutsua sinut haastatteluun. Koottuasi nuo tiedot yhteen, sinulla on selkeä näkemys siitä, mitä osaat, mitä haluat vielä kehittää ja miksi haluat tulla ”isona”. Maailma on pullollaan tapoja rakentaa hakemukset, mutta tässä on yksi tapa, jota olen opetuksessani käyttänyt.