Vuosi yrittämistä takana

Vuosi yrittämistä takana

Katselin syntymäpäiväni tienoilla Facebook-muistojani. Vuosi sitten minusta oli otettu kuva, jossa seison vierekkäin yhden tärkeän esikuvani kanssa. Siitä se aikoinaan virallisesti lähti eli aloin lyödä itseäni tietoisuuteen, tulille ja näkyväksi. Hennaksi pyrin kertomaan ajatuksiani ja tuomaan tekemistäni esiin. Se vaati sen tietyn motivaattorin ja inspiraation.

 

Vuosi on mennyt nopeasti ja monenlaista asiakasta ja työtä on osunut kohdalle. Tätä juuri rakastan tässä työssäni – saan olla monessa mukana, avuksi sellaisessa asiassa, joka tuottaa ongelmia asiakkaalleni, mutta jonka minä voin auttaa ratkaisemaan. Olen myös huomannut, millaiset työt tuntuvat mielekkäältä. Porisin tästä vasta erään ystäväni kanssa, että yrittäjänä sinulla on se tietty vapaus ja valta tehdä työ omalla tavallasi.

Mitä se yrittäminen sitten on?

Opettajana ollessani enimmäkseen kavahdin ajatusta yrittäjä. Ehkä se mielikuva hiipi mieleeni ja alitajuntaani sellaisena, koska lapsuudessani olin nähnyt yrittäjyyden ilot ja myös sen surut 1990-luvulla. Silloin ajattelin, että vakaa palkkatyö on se, mitä minä teen. Yrittäjyys ei ole minun juttuni.

Toisin kuitenkin kävi ja tässä sitä ollaan. Kävin vasta erään tuttavani kanssa keskustelua tästä kaikesta, millaiseksi koen tämän yrittämisen, mitä haaveita minulla on ja mitä tein tosiaan ennen. Kun kerroin hänelle, miten opetustyöni ohella olin mukana kaikessa. Tein kehitystiimeissä työtä oppilaitokseni hyväksi, osallistuin kehityshankkeisiin ja tapahtumiin ilmaistyövoimana (valokuvasin, laadin esitteitä ja graafisia töitä) sekä toin osaamistani esille toisella tavalla. Lisäksi kaikki lisäoppi, mitä opiskelin töiden ohella – rehtoriopinnot, luottamusmiestyöt, yhdistystoiminta. Hän kuunteli suu avoinna kaikkea tuota, ja lopulta tokaisi normaaliin sävyynsä: ”Olisit mennyt hukkaan tuolla. Oli oikea liikku, että lähdit yrittäjäksi.

Tuo kommentti merkitsi paljon. Se herätti minut, ja poisti mielestäni ne epäilyt, joita minulle oli muutaman epäonnistumisen takia kertynyt. Hänen kanssaan keskustellessa sain tarvitsemani vahvistuksen, että tämä oli oikea teko ja oikea suunta, jonka siinä risteyksessä valitsin vuosi sitten. Aion olla niin p*piip*leen hyvä tässä kuin vain pystyn. Jos en mielestäni onnistu, opiskelen ja kehitän itseni sellaiseksi.

Viestintä osana yrityksen arkea

Miten hoksasin lähteä sisällöntuottajaksi? Olen äidinkielen opettaja – viestinnän asiantuntija. Opettajana ollessani opetin  sitä, miksi kielen arvon todellinen ymmärtäminen on vahvuus. Joillakin taidot eivät riittäneet tai asia koettiin toissijaiseksi. Huomasin, että näkemyksilleni ja osaamiselleni olisi tarvetta. Toisaalta lähdin tähän kiinnostuksesta, koska halusin olla apuna rakentamassa selkeämpää, suorempaa ja helpompaa kommunikointia yritysten välille sekä yritykseltä asiakkaalle. Hennaksi teen luovaa ja osuvaa sisällöntuotantoa ja tehostan yritysten toimintaviestintää.

Syntymäpäivälahjatoiveeni yrittäjänä

Näen verkostoitumisen tärkeänä osana yrittäjyyttä. Kun aloitin tämän työn, joka paikassa toitotettiin, että hanki verkostoja. Sen tein osallistumalla tapahtumiin, verkostoitumiskokouksiin ja lähdin kotoa neljän seinän sisältä kaupunkiin. Yrittäjäkoulutuksen kautta tutustuin muihin samassa tilanteessa oleviin. Kaikkien näiden verkostoitumistapojen kautta olen saanut asiakkaita ja suosituksia valtavasti. Lisää verkostoja kaipaan ja siksi, menkäähän ja lisätkää minut osaksi verkostoanne LinkedInissä. Saisinko vuoden loppuun mennessä 500+-merkinnän? Se riippuu teistä.

Tässä hieman sanastoa pohdittavaksi, mitä tämä yrittäminen sitten on:

yrittäjä10

1. Maailmanennätyksen yrittäjä. 2. yksityisyrittäjä; tal. myös henkilöstä, joka harjoittaa elinkeinotoimintaa vastuunalaisena yhtiömiehenä t. osakeyhtiössä (pääosakkaana). Rakennusalan, matkailualan yrittäjä. Maatalousyrittäjä. Pienyrittäjä.

yrittäjyys40

vars. yksityisyrittäjien taloudellisesta toiminnasta. Valtiontalous ja yksityinen yrittäjyys. Yksityisyrittäjyys. Vapaan yrittäjyyden edut ja haitat.

yrittää53*C

tavoitella toiminnallaan jtak, pyrkiä jhk tavoitteeseen, päämäärään, koettaa, pyrkiä.
Yrittää tehdä työnsä hyvin. Yritti säästää palkastaan. Yrittäkää rauhoittua! Yrittää unta. Yrittää uutta ennätystä. Yrittivät ryöstöä, mutta se jäi vain yritykseksi. Yritti [= kokeili] jos jotakin hengenpitimikseen. Yrittää ovea auki. Sinun vuorosi yrittää. Yritä edes! Kissa yritti sisään. Yrittää [= ponnistella, ahkeroida] lastensa eteen. Yrittänyttä ei laiteta [= moitita, soimata, nuhdella] SL. Erik. yritystoiminnasta. Yrittää tietokonealalla. Lähti yrittämään pienellä pääomalla. Kovaa työtä vaativa yrittäminen.
Lähde: Kielitoimiston sanakirja