"Minäpä kerron sen Hennaksi"

Blogi

Olen viestinnän moniosaaja ja ”ikiharjoittelija”. Kiinnostukseni tekstintuottamista sekä suomen kieltä kohtaan ei katoa koskaan. Kirjoittelen blogiini huomioita viestinnästä – tavoista eri ympäristöissä ja ajankohtaisuuksista. Lisään matkaan myös kokemuksiani ja näkemyksiäni.

Anteeksi, kun sanon tämän, mutta miesvoimaiset yritykset vasta nyt ovat hiljalleen heräämässä Instagramin, TikTokin sekä Pinterestin markkina-arvoon, kun taas naisvoimaisille yrityksille tämä on ollut jo arkea pidemmän aikaa. Visuaalisuus, kauneus sekä kuvien ja videoiden värittämä todellinen kuva yritysten tekemisestä on nyt entistäkin tärkeämpää. Se tekee...

Kuukauden viimeinen päivä oli eilen. Kalenterini ilmoitteli, että nyt on enää kuukausi, kun äitiyslomansijaisuutesi Verkkoasemalla päättyy. On siis aika aloitella kuuluttelu, että palaan jälleen freelance-töihin heinäkuun alusta. Heinäkuuhan on todella hiljaista aikaa aina, mutta mielelläni voisin ottaa muutaman yrityksen markkinoinnin haltuun tai tehdä hieman muutoksia...

Viime viikolla seisoskelin kotona taas työpöydän ääressä. Asettelin valaistusta oikein, jotta valo ei loistaisi liikaa silmälaseistani kameraan. Isompi Mac oli aseteltu läppärini taakse, jotta voisin samalla hieman kurkkia aikataulua sekä tietysti huomioida jokaisen muistettavan asian. Kysymykset ovat parhaita ja samoin esimerkit. Niillä on muistamisen kannalta...

Koronan vuoksi paikallisuus sekä paikallisnäkyvyys on noussut enemmän ja enemmän esiin. Enää ei katsella kovasti seuraavaan kylään, vaan palveluita etsitään läheltä. Enää ei viitsi matkustaa toiselle puolelle Suomea, koska halusi Ikeasta sen tietyn sohvan. Palvelua etsitään helpommin verkosta tai lähikaupoista. Naureskelimme jo mieheni kanssa viikolla,...

Viimeiset puoli vuotta ovat olleet monipuoliset. Korona vei yritysten toiminnan verkkosivuille, verkkokauppoihin sekä sosiaaliseen mediaan. Näkyvyyttä tuli lisätä rutkasti sinne, missä asiakkaat viettivät etäpäivänsä. Toiminnan piti näkyä verkon välityksellä eteenpäin. Osaaminen, mitä verkkokaupoissa vaaditaan, ei ole vain kirjoittamista, vaan verkkokaupan tuotekuvausten kanssa vaaditaan laajempaa näkemystä...

Koulutin aktiivisia naisyrittäjiä eräs päivä bloggaamisesta. Blogi on oivallinen työkalu moneen tarpeeseen ja siitä syystä sillä on useita erilaisia nimiäkin. Nykyään blogi on tuttu genre, kun pohditaan tekstejä, joita luemme ja sivuamme arjessamme. Blogi on väline, jonka avulla voimme käsitellä monipuolisesti toimialamme ajankohtaisuuksia sekä esittää omat...

Viimeisen puolen vuoden aikana korona ajoi monen yrittäjän näkymään digitaalisesti. Lisäkäsille on ollut tarvetta useammassa paikassa, joten se on tuonut myös mukavasti töitä. Hennaksi olen sanonut jo kauan aikaa, että: "Etsitkö projektiin tai yhteistyökumppaniksi digitaalisen viestinnän ja markkinoinnin moniosaajaa, joka on vielä kirjoitustaitoinen punakynäpaholainen? Mielestäni...

Kesällä pyöräilijöiden määrä kasvaa runsaasti varsinkin täällä Oulun seudulla. Pyöräteillä näet heitä runsaasti. Kun ylitän koirieni kanssa vilkkainta väylää, on pakko tarkistaa useampaan kertaan, onko pyöräilijää tulossa vasemmalta tai oikealta. Pidän myös itse pyöräilystä, ja teen sitä mielelläni sään salliessa. Ajelin eräänä päivänä takaisin kotiin...

Työelämä on oppimista ja opiskelua. Mikään ei tuo suurempaa nautintoa kuin huomata jokin uusi hyödyllinen tietotaito, opiskella sen käyttö ja päästä kokeilemaan sitä monipuolisesti käytännössä. Kun sen jälkeen vielä huomaa, että hallitset sen loistavasti siitä eteenpäin + pääset opastamaan jotain toista sen käytössä onnistuneesti -...

Suurin korona-ahdistus alkaa olla hiljalleen takanapäin, vaikkakin se ilmassa edelleen leijuu. Epidemia ja siitä johtunut kuluttajien tekemä kulutustottumusten täyskäännös on aiheuttanut unettomuutta useammassakin meissä yrittäjissä. Omasta puolestani haluan antaa tsemppirutistuksen jokaiselle yrittäjälle, varsinkin sellaisille, jotka ovat tapahtumien järjestäjiä, artisteja, pyörittävät kivijalkamyymälää, ravintolaa tai muuta vastaavaa...