Kustannustoimitus | Hanna Ikonen

Mihin se äidinkielen opettaja pääsisi perustyöstään eli oikoluvusta ja rakenteiden korjauksesta? Onneksi on minulla on myös näkemystä graafisesti, joten taittaminenkaan ei ole ongelma. Mitä on kustannustoimitus? Mitä taitoja julkaisujen tekeminen vaatiikaan? Mitä asioita on huomioitava kirjan tai julkaisun taittamisessa?

 

Kirjoitin kustannustoimittajan työstä blogipostauksen, missä kuvailin osin tarkastikin sen, mitä kustannustoimittajan työ pitää sisällään. Ei se hirveästi äidinkielen opettajan perustyöstä eroa, kun ajatellaan entisajan opinnäytetyökursseja ammattioppilaitoksessa tai sitten nykyisiä maturiteettien tarkastussessioita ja opinnäytetöiden tekokursseja ammattikorkeakoulussa. Hyvä kustannustoimittaja näkee siis kokonaisuuden, ja osaa rakentaa kirjaan punaisen langan, joka pitää tarinan kasassa. Aloitin kustannustoimittajan työt Hanna Ikosen kanssa, kun lähdin hänen kanssaan tekemään Pieni pala taivasta -kirjaa. Siitä laajensimme Pieni pala taivasta -runokirjaan ja joulukuussa 2018 julkaisimme kolmannen teoksen Pieni pala minua. Kirjojen tekeminen sekä kustannustoimitus tuo mukavaa vaihtelua perussisällöntuottajan arkeen.

 

Olen tehnyt mm. seuraavat julkaisut:

 

Visuaalisena ihmisenä otan työssäni kantaa myös julkaisun kauneuteen. Olen muutakin kuin oikolukija ja sisältönikkari, ja osaan ottaa tekstin ympäristön huomioon. Siitä tulee arvokas lisäni copywriter-haalareissani. Osaan ajatella sitä, miten ympäristö tukee ilmaisua, miten tekstin voisi asetella, mitä siitä voisi korostaa tummennuksin tai täsmennyksin. Haluan nähdä julkaisun ns. katsojan silmin eli miten hän tarttuu työhön. Kun olen kustannustoimittaja, tuon myös tämän osaamisen kehiin. Pääsen rakentamaan koko kokonaisuuden. Mielestäni se on aika upeaa hommaa.

 

 

Hennaksi sosiaalisessa mediassa

 

 

Henna sai luettavakseen ja muokattavakseen äärettömän henkilökohtaisia tapahtumia ja kokemuksiani. Näin pisteet ja pilkut löysivät oikealle paikalle. Parasta tässä oli, että Henna otti kokonaisvaltaisesti myös persoonani huomioon. Minusta on erittäin ammattimaista, että tekstin sisältö ei kuitenkaan muuttunut Hennan käsittelyssä, vaan sinne jätettiin paljon ”hannamaisuuksia”. Tämän projektin jälkeen ei ole edes tarvinnut miettiä, että turvautuisin muihin tekijöihin. Tällä hetkellä saan Hennalta kokonaisvaltaista vankkaa tukea tulevaisuuteni rakentamiseen osaamiseni markkinoinnissa ja siitä viestimisessä.

Hanna Ikonen, kirjailija 

 

 

Kiinnostuitko? Haluatko keskustella lisää? Ota yhteyttä klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

Henna Eklund | Sisällöntuottaja ja viestinnän ammattilainen (Oulu, Finland)

Päivämäärä
Aihealue
Kustannustoimitus
#
julkaisut, kirja, kustannustoimitus