Sosiaalisen median päivitykset | Haamukirjoittajana yrityksille

  • Hennaksi - Sisällöntuottaja ja haamukirjoittaja

Olen lukenut useista päivityksistä LinkedInissä, että sosiaalisen median julkaisujen rakentaminen on vaikeaa. Vaikeinta on juuri sisällön valinta, mistä voisi julkaisuja luoda, että ne tukisivat yrityksen imagoa, toisivat osaamista esiin ja olisivat asiakkaankin tarpeita palvelevia. Tällaisessa tilanteessa kaivataan asiantuntijaa sekä osaajaa.

 

Kun aloittelin yrittäjyyttäni, tein pieniä somekampanjoita muutamalle yrittäjälle haamukirjoittajana ihan kokeilumielessä. Halusin kokeilla ja nähdä, mikä olisi pienten kampanjoiden merkitys näkyvyydelle, miten niiden avulla saisi nostettua ns. virtuaalisten ovellakävijöiden määrää. Lisäksi oli ilo saada asiakkaat näkemään näyteikkunoista virtuaalisesti sisään ilman ns. konkreettista kadulle eksymistä. Rakentelin monipuolisia päivityksiä vuodenaikaan, juhlapäiviin ja muihin ajankohtaisiin yrityksen toiminnan kannalta olennaisiin päiviin liittyen. Ne nostivat hieman esiin yrityksen päätä, mutta jotenkin se ei tyydyttänyt minua. Halusin enemmän. Halusin myös keskustelua, kommentointia.

 

Facebookissa inhoan kaikkia tägää kaveri -kampanjoita. Kirjoitin juuri blogikirjoituksen näiden kampanjoiden hyödyistä ja haitoista. Ne ovat todellakin varsin helppo tapa saada näkyvyyttä, mutta niissä on myös haittoja. Tärkeintä kaikessa viestinnässä on monipuolisuus: siellä saa olla asiaa, mielipiteitä, kokemuksia sekä tietysti näitä arvontoja. Pääasia, että viestintä sitouttaa asiakkaat seuraamaan.

 

Asiakkaan yritystoiminta selkeästi esiin inbound-markkinoinnilla

Rakastan tarinointia, kirjoittelua ja arjen nostamista näkyväksi asiakkaille. Erityisosaamistani ovat vetävät viestisisällöt ja tekstitaiturointi. Julkaisujen tulisi olla persoonallisia, yrityksen tekijöiden näköisiä sekä sisällöltään koukuttavia. Jokaisessa koulutuksessa keskityn aina kohderyhmäkeskeisyyteen: kenet haluamme tavoittaa ja hänelle rakennamme julkaisut. Jos kohderyhmä on laaja, julkaisujenkin muodot voivat vaihdella runsaasti. En halua tuoda omaa persoonaani esille julkaisuissa, koska olen vain mielestäni välikäsi – haamukirjoittaja.

 

Hallitsen monipuolisesti erilaiset digitaaliset viestintätavat – mm. sosiaalisen median julkaisut, sisältömarkkinoinnin, yritystarinat, blogit, tuoteselosteet, uutiskirjeet, mainostekstit, lehdistötiedotteet, kampanjapostit, tapahtumaviestinnän sekä muun verkkoviestinnän.

 

Ohessa muutama yritys malliksi, joille olen toiminut sosiaalisen median julkaisujen rakentajana sekä sisältöstrategina:

  • Juujärvi LKV: Uran alussa olin mukana rakentamassa päivitykset sekä tehostamassa näkyvyyttä. (FB / IG)
  • SuperLED: Tein heille sisältökampanjoita sosiaalisen median kanaviin. (FB / IG)
  • Oulun Isännöintikeskus: Avustin heitä sosiaalisen median sisältöjen kanssa, kun he muuttivat uusiin tiloihin 2019. (FB / IG)
  • Oulun Kosteustutkimus: Teen heille sosiaalisen median sisältöjä. (FB / IG)
  • BNI Magnet Oulu: Toimin sosiaalisen median vastaavana. Sometin ja kirjoitin henkilötarinoita (helmikuuhun 2020 asti). (FB / IG)

 

 

 

Kaipaatko yritykseen omaa haamukirjoittajaa somettajaksi? 

 

Henna Eklund | Sisällöntuottaja ja viestinnän ammattilainen (Oulu, Finland)

Päivämäärä
Aihealue
Sosiaalinen media, Yritystarina
#
haamukirjoittaja, sisällöntuottaja, tekstinikkari