Hennaksi | Henna Eklund yritystarina | Hennaksi | Henna Eklund

Tag Archives: yritystarina

Miten yritysesittely tulee rakentaa? | Hennaksi

Perjantaina oli ensimmäinen kerta, kun pidin 10 minuutin mittaisen yritysesittelyn palveluistani tarkemmin. Valmisteluun meni pari päivää, ja sisältöjä piti oikeasti ajatella, mitä tarkalleen haluan esitellä. Minulla oli kolme mahdollisuutta:...

Vuosi yrittämistä takana | Hennaksi

Katselin syntymäpäiväni tienoilla Facebook-muistojani. Vuosi sitten minusta oli otettu kuva, jossa seison vierekkäin yhden tärkeän esikuvani kanssa. Siitä se aikoinaan virallisesti lähti eli aloin lyödä itseäni tietoisuuteen, tulille ja...

Ideasta tarinaksi | Hennaksi

Kuuntelin eilen Jari Sarasvuon webinaarin yrittäjän palkkapäivästä. Näin aloittelevana tekijänä kaikki tieto, mitä saa irti ammattilaisilta, on otettava taskuun ja talteen. Jari Sarasvuo on mielenkiintoinen persoona – aina ollut....

Yritystarinat – tarinallistaminen | Hennaksi

editoitu joulukuu 2018 Miten yritystarina kerrotaan iskevästi, osuvasti ja koukuttavasti. Mitä yritystarinassa kuuluu olla? Jos yrityksestä kerrotaan tarina, miten se rakennetaan? Onko se kuin romaani? Mikä on yritystarinan idea?...

Mistä Hennaksi tulee? | Hennaksi

Hennaksi aiheuttaa kummastusta. Olen saanut useammalta ystävältäni palautetta nimestäni. ”Mistä Hennaksi tulee?” ”Miksi valitsit juuri tuon nimen?”  Äidinkielemme osaajille se aukeaa todella helposti. -ksi-päätehän kuuluu translatiiville, joka löytyy meille...

Lumingerie ja Sata tarinaa -yritystarinat | Hennaksi

Yritysten tarinoista käy ilmi, että maastamme löytyy intohimon lisäksi myös vahvaa uskoa talouselämän piristymiseen. Olisi ollut mahtavaa päästä kirjoittamaan mukaan useampi.